Sahatavaran Lujuuslajitteluyhdistys (SLLY) ry:n järjestämät NR-Päivät 2018
Yhdistys järjesti naulalevyrakenteiden valmistajille ja sidosryhmille NR-päivät 17.- 19.1.2018 jo kuudetta kertaa. Tällä kertaa NR-päivät pidettiin neljättä kertaa kaksipäiväisenä laivaristeilynä Tukholmaan. Kaksi kertaa NR-Päivät on pidetty yksipäiväisinä Seinäjoella ja viimeksi vuonna 2014 Lahdessa. Koko kaksipäiväiseen tilaisuuteen osallistui 83 henkilö ja ensimmäiseen päivään Helsingissä 7 henkilöä. Lisäksi Tukholmassa osallistuvat NR-päiville Ruotsin (STAK) ja Norjan (NTF) kattotuoliyhdistysten edustajat, jotka esittelivät yhteisönsä toimintoja. NR-Päivät avasi ensimmäisenä päivänä yhdistyksen puheenjohtaja Tero Vesanen ja päivän vetäjänä toimi yhdistyksen toiminnanjohtaja Osmo Makkonen. Ensimmäisen päivän ohjelmassa olivat seuraavat esitykset: - NR-suunnitteluohjeiden muutoksista Ari Kevarinmäki, VTT Expert Service Oy - NR-standardisointi ja mahdollisia muutoksia Tomi Toratti, Puutuoteteollisuus ry. - Laajarunkoisten rakennusten turvallisuustarkastukset Juha Kukkonen, Sweco Rekennetekniikka Oy - Sahapintaisen rakennesahatavaran käyttö NR-rakenteissa Osmo Makkonen ja Lars Juselius FinScan Oy - Rakennusvalvonnan puheenvuoro Aimo Nousiainen Helsingin Rakennusvalvonta - Konelajitellun rakennesahatavaran visuaaliset vaatimukset Petteri Torniainen Finotrol Oy ![]() Aimo Nousiaisella oli Rakennusvalvonnan puheenvuorossa useita kunnallisessa rakennusvalvonnassa esille tulleita kysymyksiä alan toimijoille. Ensimmäisen päivän lopuksi NR-valmistajat pitivät keskustelutilaisuuden NR-työryhmän perustamisesta ja alan yhteisestä kehittämistarpeista. Toisen päivän vetovastuu oli yhdistyksen puheenjohtajalla Tero Vesasella. Toisen päivän ohjelmassa olivat seuraavat esitykset: - Norjan Kattotuoliyhdistyksen (NTF) toiminnan esittely Arnold Sagen ja Havard Thorsrud - Ruotsin Kattotuoliyhdistyksen (STAK) toiminnan esittely Stefan Nilsson - Sweco Rakennetekniikka Oy Asko Pajukoski - Mitek Finland Oy Arto Vallin - Ristek Oy Kimmo Köntti - Westas Group Oy Juha Numminen - STARK / Dt Finland Oy Jouni Kontkanen - Metsä Group Oy Kari Kemppainen - Läsä-Lämmönsäästäjät Oy Lasse Laulainen - Konepuristin Oy Antero Kujala Toisena päivänä oli myös tuote-esittelytilaisuus, johon osallistui seitsemän yritystä. NR-Päivien 2018 yhteistyökumppanit PARHAIMMAT KIITOKSET TILAISUUDEN ONNISTUMISESTA NR-PÄIVIEN OSALLISTUJILLE, ESITELMÖITSIJÖILLE JA YHTEISTYÖKUMMPANEILLE! 31.1.2018 Osmo Makkonen Sahatavaran Lujuuslajitteluyhdistys ry. toiminnanjohtaja |